Frisbeegolfia aloittelijoille – osa 1: Hyvä tietää lajista

Kesä 2011. Saatiin mieheni kanssa pöllö idea aloittaa frisbeegolfin harrastaminen. Netti oli pullollaan sivustoja, joita innostuksissani kahlasin läpi. Lopulta turhauduin – liian monsta sivustoa, liian monta YouTuben tekniikkaopastusvideota, liian monta käsittämätöntä termiä, eikä missään mittakaavassa järkevää kuvaa siitä, mihin soppaan olin lusikkaani työntämässä. Anhyzeri ehtii feidaamaan lopussa vasemmalle, kun draivi onnistuu. Väylällä pysyminen edellyttää hyssen ja annukan lisäksi upsien hallintaa. What?! Ei ihme, että ideaa piti vähän vuoden sulatella, ennen kuin frisbeegolfkärpänen oikeasti puraisi.

Kun se frisbeegolf-kärpänen sitten puraisi, se puraisi kunnolla..

Frisbeegolf, kiekkogolf, liitokiekko.. mitä näitä nimityksiä harrastukselle nyt onkaan, on kuitenkin alun dissauksesta huolimatta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu – ihan kaikille. Harrastus on halpa ja sopii ikään, sukupuoleen ja taitotasoon katsomatta jokaiselle. Ja ratoja löytyy Suomesta jo reilut 250, eli hyvällä tuurilla pääset pelailemaan jossakin oman paikkakuntasi puisto- tai ulkoilualueella. Vähänkö hienoa? Tästä se postausidea sitten lähti. Jotta lajin aloittaminen olisi yhtä helppoa kuin sen harrastaminen, päätin kirjoitella aiheesta pienen moniosaisen tietopaketin, Frisbeegolfia aloittelijalle. Aloittelijoiden lisäksi toivon tästä olevan hyötyä myös teille, jotka olette jo muutamaan kertaan lajia kokeilleet ♥

Karsikon rata on rakennettu pururadan varrelle.

Vaikka kehuinkin frisbeegolfin harrastamisen olevan helppoa, ei radalle kannata sännätä juuri tällä samaisella sekunnilla. On nimittäin muutamia asioita, jotka kannattaa huomioida jo ennen sitä ensimmäistä heittoa – joka muuten aika varmasti yllättää lähtemällä vikasuuntaan. Kannustavaa, eikö? Tietopaketin ensimmäinen osa on siis omistettu yleishöpinälle: Mitä frisbeegolf on ja mitä lajista kannattaa tietää ennen kierrokselle lähtemistä? Olen kaukana asiantuntijasta tällä huimalla parin kesän kokemuksellani. Tiukkaa faktaa saattaa silti eksyä mukaan, mutta lähinnä pyrin lähestymään lajia omasta näkökulmastani, omien kokemusteni kautta. Uskoisin siitä olevan enemmän hyötyä. Nimim. päätä on lyöty seinään monta kertaa.

Frisbeegolfista ja sen säännöistä

Nimensä mukaisesti frisbeegolf on golfia frisbeellä. Ammattilaisten termein lähdetään siis tiiltä eli merkityltä aloituspaikalta ja edetään mahdollisimman vähin heitoin metalliseen maalikoriin – tämä onnistuu muuten helpoiten niin, että yrittää pysytellä väylällä ja välttelee kaikkia puita ja puskia.. kuulostaa helpolta, mutta voisin vaikka väittää, että ne puut siirtyvät välillä eteen. Hah.

Tämä aloituspaikka on merkitty opastetolpalla. Joillakin radoilla saattaa lisäksi olla erillinen heittoalusta,
esimerkiksi ruohomatto, jolta heitto tulee suorittaa.

Aloituspaikan ja maalikorin väliin jäävää aluetta kutsutaan siis väyläksi. Väyliä on yhdellä frisbeegolfradalla yleensä 9 tai 18. Tavallisen golfin tapaan jokaisella väylällä on oma ihannetuloksensa ’par’, joka määräytyy väylän pituuden ja haastavuuden perusteella. Yleensä väylien pituudet vaihtelevat noin 50 metristä aina 300 metriin asti ja par-tulokset kahdesta viiteen. Itse olen pelannut noin kymmenellä eri radalla ja oman kokemuksen mukaan par-3 tuppaa olemaan yleisin 😉

Väylä nro 2. Par 3. Kaksi mahdollista heittotapaa: puiden kierto oikean tai vasemman kautta.
Ja väylä päättyy metalliseen maalikoriin. Seuraavan väylän aloituspaikka löytyy yleensä läheltä maalikoria.

Vaikka frisbeegolf onkin yksilölaji, rataa kierretään yleensä muutaman pelaajan ryhmissä. Kahdesta neljään pelaajaa on hyvä määrä, mutta sitä suuremmalla porukalla pelaaminen alkaa olemaan turhan hidasta. Ison porukan hitaus johtuu siis siitä, että vain yksi pelaaja kerrallaan saa heittää ja muut pysyvät turvallisuussyistä heittäjän selkäpuolella. Ja aloittelijat ovat tietysti oma lukunsa. Miettikääpä itse: onkohan se rata nopeampi kiertää puita kolistellen ja 10 metrin heitoilla puskasta puskaan heitellen vai kenties pitkillä heitoilla väylää pitkin edeten? Jos huomaat takanasi tulevan ryhmän etenevän nopeammin, on kohteliasta päästää heidät edelle ennen seuraavan väylän aloittamista 🙂

Avausheitto suoritetaan siis vuorotellen merkityltä aloituspaikalta, jonka jälkeen maalikorista kauimmaksi jäänyt saa seuraavan heittovuoron. Seuraava heitto heitetään aina siitä, mihin edellinen (oma heitto, of course) on laskeutunut – muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, joista kerron myöhemmin. Vauhdin ottaminen ja heiton perään astuminen on sallittua kaikissa yli 10 metrin heitoissa, mutta sitä lyhyemmissä tukijalan täytyy pysyä kiekon takana. Merkkikiekkona voi käyttää mitä tahansa kiekkoa, jota et juuri siinä heitossa tarvitse. Kaupoista löytyy myös merkkaamiseen varta vasten tehtyjä merkkareita, jotka ovat kuin minikokoisia frisbeekiekkoja.

Seuraava heitto heitetään aina siitä, mihin edellinen jäi.
Nyt ollaan puttaamassa, eli heittämässä alle 10 metrin mittaista heittoa. Pitää siis pysyä merkkarin takana, eikä heittoa saa astua yli.

Frisbeegolfissa heittojen määrää ei ole rajoitettu (kuten esim. lyöntimäärää minigolfissa), vaan frisbeetä heitetään aina siihen asti, kunnes se on maalikorissa. Ja nimenomaan korin sisällä, ei päällä. Vain koriin jääneet heitot lasketaan. Kaivelin sääntökirjasta tarkennuksen: jos frisbee jää jostain syystä korin päälle, heitto uusitaan – ilman, että siitä merkitään sakkoa tuloskorttiin.

Koska frisbeegolfradat sijaitsevat pääosin yleisillä puisto- ja ulkoilualueilla, on turvallisuuteen kiinnitettävä erityistä huomiota. Et saa ylimääräisiä pisteitä siitä, että kierrät radan läpi muita nopeammin. Voit siis hyvin odottaa esimerkiksi pyöräilijän tai koiranulkoiluttajan poistumista heittoväylältäsi, ennen kuin heität. Muutenkin ennen väylän aloittamista pitää aina tarkistaa, että väylä on tyhjä. Joskus aloituspaikalta on huono näkyvyys maalikorille, joten saatat joutua kävelemään muutaman kymmenen metriä heittosuuntaan tarkistaaksesi tilanteen. Vaikka kyseessä olisi pitkä väylä ja tiedät oman heittosi lentävän korkeintaan väylän puoliväliin, älä siltikään heitä aloitustasi ennen, kuin edelliset pelaajat ovat ehtineet alta pois. Itsekin varmasti arvostat sitä, että saat rauhassa keskittyä omiin heittoihisi väylän lopussa, eivätkä seuraavat heittäjät höngi niskaan. Yleinen käytäntö tuntuu olevan se, että saatuasi frisbeen maalikoriin, heilautat kättäsi/frisbeetäsi merkiksi seuraaville – eli rata on vapaa ja voitte heittää.

Puut heikentävät näkyvyyttä. Joudut kävelemään muutaman metrin eteenpäin varmistaaksesi, että väylä on tyhjä.

Pukeutuminen 

Frisbeegolf on rento laji, jossa ei pukeutumisetikettejä tunneta. Puistoradalla voi kesäkuumalla kulkea vaikka bikineissä ja flip flopeissa, jos se itsestä tuntuu luontevalta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että lyhimmänkin radan kiertämisessä saattaa äkkiä tulla käveltyä reilut pari kilometriä. Siinä ajassa ehtii jo kengät hiertää ja naisihmisenä kaivata urheiluliivien tukea. Metsäradat on vielä asia ihan erikseen. Toki shortseissakin pärjää, mutta heiton lipsahtaessa havupuiden tai nokkosten keskelle kiität itseäsi housuvalinnastasi, kun lähdet heittämään frisbeetä hieman peittävämmässä asustuksessa.

Itselläni on lähes poikkeuksetta käytössä pitkät housut, olipa keli miten lämmin tahansa. Paidan hihojen pituus vaihtelee lähinnä fiiliksen mukaan, mutta useimmiten pitkähihainen on parempi valinta metsään. Jos pysyy nätisti väylällä eikä heitä pusikkoon, niin suojaapahan se pitkähihainen edes hyttysiltä, hih. Ja mitä tulee kenkävalintaan, niin lenkkarit on kyllä ehdottomasti parhaat. Ja jos löytyy GoreTex-versiona, niin vielä parempi. Joskus maasto saattaa olla sen verran kostea, että sukat kastuvat nopeasti tavallisissa lenkkareissa. Niin, onhan silloin olemassa saappaat. Mutta hei, mun saappaat ei ainakaan ole niin ergonomisesti muotoillut, että niissä jaksaisi epätasaisessa maastossa tallustella kilometritolkulla! 😀

Ratakartta ja väyläkuvaukset

Suurin käytännön ongelma lienee se, mistä frisbeegolfradan oikein löytää. Ja kun se rata sitten löytyy, niin missä ihmeessä se ensimmäinen väylä mahtaa olla? Molempiin ongelmiin löytyy vastaus täältä:

Suomen frisbeegolfradat

Sieltä vain etsimään lähintä rataa. Paikkakuntaa klikkaamalla saat listan kaikista alueen radoista, joista voit sitten valita mieleisesi. Saat näkyviin ratakohtaisen info-sivun, jossa kerrotaan yleistietoa radasta ja sen sijainnista (katso välilehdet). Väyläkuvaukset-välilehdestä pääset lukemaan väylien kirjallista kuvausta tyyliin:

Karsikko, Väylä 3
Pituus 94 metriä. Par 3
Alamäkeen heitettävä väylä, jossa kori oikealla, puiden takana. Katsottava ettei purutaa pitkin ole tulossa lenkkeilijöitä ylöspäin kohti heittäjää.

Väylän kuvailun lisäksi kerrotaan siis väylän pituus ja par-tulos, sekä kiinnitetään lukijan huomio seikkoihin, jotka heittäessä pitää erityisesti huomioida – tässä tapauksessa lenkkeilijät. Väyläkuvausten lukeminen voi joidenkin mielestä olla turhaa hifistelyä, mutta suosittelen kyllä ensikertalaiselle! Saat melko selkeän kuvan siitä, minkälaiselle radalle olet lähdössä heittämään ja mihin kannattaa pelatessa varautua. Jos radalla on monta kapeaa väylää puiden keskellä, niin suosittelen etsimään hieman helpomman radan ensimmäisellä kerralla. Saattaa nimittäin hermo mennä aika nopsaan, jos rata on liian haasteellinen aloittelijalle. Tämäkin on koettu.

Ylämäkeä ja puita. Ei ehkä kaikkein järkevin valinta ensikertalaiselle.

Klikkaamalla Tulosta ratakartta -tekstiä pääset vilkuilemaan pdf-tiedostoa frisbeegolfradasta. Alla esimerkkinä Utran frisbeegolfradan vanha osuus (vasemmalla) ja osa Karsikon radasta (oikealla). Utran kartassa tiiaus- eli aloituspaikat on merkitty valkoisilla nuolilla, joka osoittavat tietysti maalikoreja kohti. Väylät on merkitty sinisillä viivoilla ja maalikorit mustilla ympyröillä. Alakulmaan on listattu väylien pituudet ja par-tulokset. Punainen piste kertoo opasteista – joillakin radoilla opastetaulusta näkyy ratakartan lisäksi frisbeegolfin sääntöjä ynnä muuta hyödyllistä tietoa. Joillakin radoilla saattaa olla lisäksi väyläkohtaisia opasteita, joita löytyy jokaisen väylän avauspaikalta. Kaikilla radoilla opasteita ei ole, joten ennakointi ja kartan tulostaminen kotona kyllä kannattaa 😉

Molemmilla yllä olevilla radoilla on omat erikoisuutensa: Utran radalta löytyy yksi mando, joka on merkitty karttaan keltaisella lipulla (väylällä 4); Karsikon radalla taas on useampia OB-alueita. Molempien tarkoitus on tuoda radan kiertämiseen lisähaastetta. Mando tarkoittaa yleisimmin puuta, jonka voi kiertää vain yhdeltä puolelta. Mikäli epäonnistut ja heitto sujahtaa puun ohi väärältä puolelta, joudut heittämään uudestaan ja saat yhden sakkoheiton – lopputulokseen siis lisätään yksi ylimääräinen heitto (+1). Uusi heitto suoritetaan joko aloituspaikalta, mandon vierestä tai kohdasta, jonne frisbee ensimmäisen heiton jälkeen laskeutui. Tämä taitaa olla rata- ja väyläkohtainen juttu, että mistä se heitto sitten heitetään. Joudut siis itse selvittämään oman ratasi käytännöt.

OB-alue, off-bounds, outti – käytetäänpä siitä mitä nimitystä hyvänsä – tarkoittaa aluetta, jonne frisbeetä ei saa heittää. Karsikon ratakarttaan alue on merkitty punaisella viivalla ja nuolilla, jotka osoittavat kohti OB-aluetta. Maastosta alue erottuu selkeästi –  se voi olla vaikka hiekkakenttä tai tie; tai laajempi OB-alue voi alkaa polun tai ojan jälkeen. Et siis joudu paikanpäällä arvailemaan, vaan väylällä on selvät merkinnät 😉 Jos heität frisbeesi vahingossa outtiin, saat väärältä puolelta ohitetun mandon tapaan yhden sakkoheiton (+1 piste lopputulokseen). Seuraava heitto tapahtuu siitä kohdasta, josta frisbee lensi alueen ulkopuolelle. Eli outista uutta heittoa ei tarvitse tehdä, vaan saat palata pelialueen ja off-bounds-alueen rajalle. Tämän jälkeen peli jatkuu taas normaalisti.

Tällä väylällä OB-alue alkaa ojasta. Merkkinä valkoiseksi maalatut puutapit.
Tällä väylällä kiellettyä aluetta on pyörätien oikea puoli. Selvyyden vuoksi värjäsin paintilla ihan ite 😉

Pisteidenlasku

Jokaiselta väylältä kirjataan ylös heittomäärä, joka frisbeen saamiseksi aloituspaikalta maalikoriin on jouduttu käyttämään. Kaikkien väylien pistemäärät lasketaan yhteen ja vähiten heittoja käyttänyt on voittaja. Siis se onnekas, jolla on pienin yhteispistemäärä. Yksinkertaista – ainakin niin kauan, kun radalla ei ole OB-alueita tai mandoja. Kuten jo aiemmin kirjoittelin, mandon kiertäminen väärältä puolelta tai outtiin heittäminen tuovat aina yhden sakkoheiton kyseiseltä väylältä – tai mikäli epäonnistut useamman kerran, niin sakkojakin tulee useampia.

Omassa työmuistissa ei ainakaan ole sen vertaa kapasiteettia, että jaksaisin pitää mielessä koko kierroksen tulokset ilman kirjanpitoa. Kun pisteet tulee kirjattua ylös, niitä on jälkeenpäin kiva vertailla keskenään. Opit huomaamaan, minkälaisilla väylillä tarvitset eniten harjoitusta ja näet, kuinka olet jo muutamalla pelikerralla kehittynyt huimasti. Ja ehkä huomaat senkin, miten heittosi vaihtelevat päivän mukaan, kun keskittyminen ei ole ihan huipussaan.

Mihin ne tulokset sitten kirjataan? Puhelimille on olemassa disc golf -sovelluksia, jotka laskevat automaattisesti pisteesi ja suhteuttavat ne radan par-tulokseen. Perinteinen kynä ja paperi -kirjanpito on ihan yhtä toimiva, mutta edellyttää alkuvalmisteluita. Suomen frisbeegolfradat -sivustolta saat ratakartan lisäksi tulostettua myös ratakohtaiset tuloskortit, joista käy ilmi jokaisen väylän pituudet ja par-tulokset, tähän malliin:

Tulosten merkitseminen on yksinkertaista. Kuvitellaanpa vaikka, että olet heittämässä Karsikon frisbeegolfradan viidettä väylää. Ylempänä näkyvästä ratakartasta voit käydä kurkkaamassa, minkälainen väylä on kyseessä. Oletetaan, että saat frisbeen aloituspaikalta maalikoriin neljällä heitolla ja heität kertaalleen OB-alueelle. Merkitset siis viidennen väylän kohdalle yhteispistemääräksesi viisi (4+sakko) heittoa. Jos haluat suhteuttaa heittosi par-tulokseen, tulos on kaksi yli parin, eli +2. Selitinkö liian vaikeasti?

Koska kaikilla radoilla ei ole samanlaisia par-tuloksia, ei oman heittomäärän kertominen tyyliin ”heitin radan läpi kolmellakymmenelläkuudella heitolla” kerro kuulijalle mitään. Sen sijaan tuloksen suhteuttaminen par-tulokseen antaa jo paljon selkeämmän kuvan asiasta: ”tulokseni Karsikon radalla oli +9”. Eli 36 – 27 = 9. Joko pistelasku on hanskassa?

Frisbeegolfin pelaaminen edellyttää toki myös välineitä, eli tässä tapauksessa frisbeekiekkoja. On olemassa erilaisia otteita ja erilaisia heittotyylejä, joita käytetään erilaisissa tilanteissa. Lisäksi voidaan heittää paikaltaan tai ottaa vauhtia. Nämä kaikki ansaitsevat oman postauksensa, joten niistä kerron seuraavissa osissa 😉

Mikäli jokin asia jäi askarruttamaan mieltä tai haluatte esittää lisäkysymyksiä, niin vastaan niihin kommettiboksin puolella enemmän kuin mielelläni. Voit toki laittaa sähköpostiakin: marika(at)ana-sport.com -osoitteeseen 🙂

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s