CrossFit-peruskurssi @Fittari

Kuten ehkä edellisestä postauksestani bongasittekin, aloitin vihdoin usean kuukauden suostuttelun jälkeen crossfitin. Ai ketäkö piti suostutella, ennen kuin tämä onnistui? No pelkästään itseäni – kiitos jääräpäisyyteni. Mutta siellä crossfitin peruskurssilla sitä nyt kuitenkin ollaan. Ilman peruskurssin suorittamista ei varsinaisille tunneille ole asiaa, joten seuraavat neljä viikkoa treenataan sitten kahdesti viikossa tekniikoita kuntoon ja totutetaan kroppaa vähän entistä kovempaan ja intensiivisempään treeniin. Se pari tuntia viikossa tuntuu olevan aika sopiva määrä, kun ottaa huomioon viikon muut liikunnat.. ne, jotka tuntuvat nyt rönsyilevän vähän suuntaan jos toiseenkin, kun innostusta taas riittää. Hahah.

Kuten otsikkokin kertoo, Joensuussa näitä CrossFit-kursseja ja -tunteja tarjoaa Fitness & Aerobic Club Joensuu, eli tutummin Fittari. Ja nyt saan sitten ylpeänä ilmoittaa, Fittarista tuli blogin virallinen yhteistyökumppani. Jee! Käytännössä tämä meinaa sitä, että kirjoittelen teille nyt hieman tarkemmin omia fiiliksiäni tuosta CrossFit-peruskurssista ja sitten jatkossa katsellaan, mitä muuta kivaa keksitään. Ei siis tarvitse pelätä hirvittävää mainostulvaa, vaan blogi jatkaa tällä omalla ja hyväksi havaitulla linjallaan 😉 Yhteistyössä toteutetut postaukset erotatte sitten jatkossa postauksen alussa olevasta *yhteistyössä Fittari -tekstistä 🙂

Mutta hei, turhat höpötykset sikseen ja asiaan. Kirjoittelin tällä kertaa ajatuksenvirtana mietteitäni ennen ja jälkeen treenin. Meinasin kirjoittaa tähän, että ENJOY! Mutta noh, jospa toivotankin teidät vaan tervetulleeksi pääni sisään ja omien epävarmuuksieni äärelle. Ei uuden lajin aloittaminen voi aina olla helppoa.

***

Jännittää ihan sikana. Oon aivan varma, että tuun kuolemaan sinne. Eihän mulla ole minkäänlaista aerobista kuntoa. Juoksukunto kun ei ole sama asia. No joo, ei mulla ole oikeasti sitä juoksukuntoakaan. Oli pakko käydä vetämässä vähän ylämäkivetoja, että keuhkot tottuu ajatukseen crossfitistä. Mutta eihän siitä enää ollut mitään hyötyä. Käydä nyt pari päivää aiemmin vähän yrittämässä. Oikeesti ois pitänyt tehdä asian eteen jotain jo keväällä. Tai kesällä nyt viimeistään. Mutta mitä minä tein? Olin treenaamatta pari kuukautta. Sehän olikin varmaan tosi fiksua. Alkaa pelottaa sekin, että oon kaikista huonoin. Se umpisurkein. Se, joka ei osaa mitään. Se, joka ei saa leukoja vedettyä edes kuminauhan avulla, kun käsivoimat ei riitä ja massaa on liikaa. Mitä minä teen, jos kaikki vaan nauraa mun surkeudelleni? Ja mun pitäis mukamas olla joku treenibloggari. Eikös sellasen kuuluis olla jotenkin esimerkillisessä kunnossa? Ei esimerkillisen HUONOSSA kunnossa. Hitto. Siellä on kuitenkin sali täynnä jotain timmejä mimmejä ja kireitä kolleja, joiden seassa en tunne olevani yhtään kotonani. Ja entäs sitten se treeni. Ei siellä varmaankaan pelkkiä rinnallevetoja tai kyykkyjä tehdä. Ei varmasti tehdä pelkästään sellasta tekniikkaa, jonka jo osaan. Ihan varmasti tehdään heti jotain, jota en osaa yhtään. Ja inhoan sitä, että oon huono. Haluan osata kaikki hetinyt. Musta on vanhemmiten tullut niin laiska. En enää jaksa harjotella pitkäjänteisesti jotain taitoa, jota en heti osaa. En jaksa tehdä sitä työtä. Blaah. Ja mites sitten ne wodit ja metconit ja muut? Enhän mä edes ymmärrä, mitä niillä tarkoitetaan. En varmaan ikinä tuu oppimaan sitä sanastoakaan. Saati sitten jaksa tehdä niitä treenejä, joissa vedetään kroppa ihan äärimmilleen. Ja ehkä päänuppi vielä kovemmalle. Ei musta oo mihinkään. Mihin hittoon oon itseni oikein ilmoittanut? En mene! En halua! Mut entä jos se on oikeasti tosi kivaa, sitten kuitenkin?

Ensimmäinen treeni, 17.9. klo 18.30 (1h)

Valkotaululla lukee:

WOD

air squat
front squat

AMRAP 10 min
pull-up 5
push-up hr 10
slam 15
air squat 20

Eka ajatus: ei hitto. Siellä on heti ne pirun leuanvedot. Ja mitä ihmettä noi muut sitten tarkottaa? Oon niin pihalla.

Alkuverkkana pyörittelyt (ranteet, kyynärvarret, kädet, lantio, polvet..), hölkkää, pakarajuoksua, hyppelyitä yms. Alkuverkkakin tuntuu jo ihan kauheen rankalta. Miks pitää tehdä näin kovalla temmolla? Mä tykkäisin vähän rauhallisemmasta. Onko tää heti joku kilpailu, että kuka selviää nopeimmin? Ääh, en tykkää. Ja miks me tehdään tällasia liikkeitä, joita minä en osaa? Ei näiden kilometrikoipien kanssa onnistu tollanen. Mut kyllä tässä lämmin tulee. Hitto. Hiki valuu jo sitä tahtia, että nyt pitää ettiä pyyhe jostain. Miksei kukaan muu oon näin poikki? Miten mä voin olla näin huonossa kunnossa?

Air squat, jee nää mä osaan. Eihän tää oon kun kyykätä vaan, kehon omalla painolla. Ilmaa, keskivartalo tiukaksi ja alas. Helppoa. Mut mitä hittoa, miten mun etureidet menee näin hapoille heti? Ei kun joo, enhän mä oo tehny kyykkyjä piiiitkään aikaan. Ja tää on vähän eri asia kuin heilua painojen kanssa. Toistoja tulee enemmän ja tahti on vähän eri. Huh. Tää hikoilun määrä on kyllä ihan älytöntä!

Etukyykkyä, jes! Ja tässä saa laittaa painojakin jo. Jee! Tuntuu hyvältä. Just tällasta olin toivonut. Palautetta tulee pari kertaa: hyvä. No joo, kyllä mä tiesin että tää menee hyvin. Oon mä sen verran etukyykkyä tehnyt. Ei kun lisää painoa tankoon. Kolkyt. Nelkyt. Viiskyt. Mitä hittoa, miten mun etureisiä polttelee näin paljon? Ne hiton air squatit sai jo ihan hapoille. Kolmonen tulee silti viidelläkympillä hyvin. Mutta ei puhettakaan, että ladottais 75 kg:n ennätyspainot tankoon. No way. Ei jaksa. Hapottaa.

Mitä, joko pitää lopettaa? Oisin halunnut kyykätä vielä lisää. En mä oo valmis mihinkään metconiin vielä. Ja mikä se metcon edes on? Ai sitä intensiivistä anaerobista? Äääh! Ja mitä, niitä leuanvetoja? Eikä! Mitä tahansa muuta, mutta ei niitä. Oon niissä niin umpisurkee. Yks kuminauha ei riitä. Ja parin kierroksen jälkeen kaksikin on liian vähän. Oon säälittävä. Pari tyttöä vetelee viiden sarjat ilman kumpparia ja mulla on kevennystä about 45 kiloa. Silti ei meinaa nousta.

Punnerruksetkin tuntuu inhottavilta. Vaikka ne tehdään tyylillä HR. Eli hand release. Saa siis välissä maata mahallaan lattiassa ja ottaa vähän happea. Mutta oliko pakko tehdä edellisenä iltana penkkiä? Rintalihakset on ihan kireät, mut näköjään se punnertaminen silti onnistuu. Mut mitäs nyt? Pari kierrosta tehty ja alaselkää vihloo aika ikävästi. Keskivartalosta ei näköjään löydy enää tarpeeksi pitoja. Pakko laskea polvet maahan ja tehdä loput niin. Kroppaa kuunnellen, vaikka ottaakin vähän aivoon ja tuntuu kuin antais periksi.

Slammit on ihan hauskoja, mutta raskaaksi nekin muuttuu mitä useampi kierros tulee tehtyä. Kuuden kilon kuntopalloa vaan täysillä maahan ja pompusta suoraan seuraavaan heittoon. Täähän tuntuu vatsalihaksissa asti!

Ja nää kyykyt! Miten voikin syke nousta näin hiton korkealle? Pakko vähän puhallella välissä! Onneks kuminauhan kanssa joutuu vähän taistelemaan, ennen kuin pääsee taas alottamaan uutta kierrosta. Saa vähän hengähtää. Mut ei näköjään tarpeeksi.

Ai vieläkin 6 minuuttia jäljellä?! En mä jaksa! Tää on ihan kamalaa! Miks piti syödäkin alle kaks tuntia ennen treeniä? Pistää ikävästi.

10 minuuttia täynnä. Selvisin! En kuollutkaan! Olin ihan varma, että kuolen! Pikaiset venyttelyt loppuun ja sitten kotiin. Lauantaina taas uuksiksi. Oisko se sittenkin jee? Tää oli aika kivaa kuitenkin. Kunhan kunto vähän paranee, niin tää voi olla oikeesti TOSI kivaa. Mut siihen taitaa olla vielä vähän matkaa… hahah.

Sellaisia mietteitä ekalla kerralla. Hullua, mutta samalla ehkä kuitenkin hullun kivaa. Oikeesti en kyllä osaa vielä sanoa. Lauantaina menen uudestaan! 🙂 Kuulostiko yhtä hullulta, kuin tuntui?

Mainokset

8 thoughts on “CrossFit-peruskurssi @Fittari

  1. Mä olen iloinen sun puolesta, jos ja kun tämä tuntuu susta (hullun)kivalta. :’) Mä olen itsekin joskus ajatellut (salaa), että ihan mielenkiinnosta haluaisin kokeilla crossfittiä. Siis kokeilla, en kyllä vaihtaisi puhtaasta saliähkinnästä siihen. Vaikka vissiin moni jääkin koukkuun. 😀 Suunnitelmat on aina tyssännyt rahaan – aika mukavan (eli hirveän) hintaisia aloituskursseja ainakin täällä meilläpäin, hehe.

    Oli just kiva olla sun pään sisällä hetkinen. 😉

    Tykkää

    • Jee, kiitos Elina ❤ Minäkin oon nyt kovin iloinen, kun sinä oot mun puolestani iloinen ❤ Näin jälkiviisaana on kyllä hyvä sanoa, että kokeilemalla ei menetä mitään. Ehkä enemmän harmittaa, jos ei koskaan kokeile sellasta, mikä edes vähän kiinnostais. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi sellaseen turhaan soutamiseen ja huopaamiseen. Jos tekee mieli, niin anti mennä. Ja jos ei oo oma juttu, niin sitten ei ole. Mut eipä ainakaan tarvii vanhana harmitella, kuinka sitäkään juttua ei tullut koskaan kokeiltua 🙂 Ymmärrän kyllä, että siellä teilläpäin noi hinnat on aika suolaiset. Mut kannattaa kyllä kysellä, josko sinne pääsisi kertamaksulla kokeilemaan jotain Open WODia. Meillä ei ainakaan niihin osallistuakseen tarvii olla sitä peruskurssia käytynä 🙂

      Kiva, kun käväisit 😉

      Tykkää

  2. Onko sun yleisurheilu-uras toistaiseks jäissä =( Sä oot ollu mun blogimaailman toivo, täältä on ollut tosi vaikee löytää yleisurheiluharrastelijoiden kirjoituksia =)

    Tykkää

    • Joo, toistaiseksi ainakin 🙂 Siinä kävi alkukesästä vähän niin, että aloin ottamaan koko jutun liian tosissani ja sitten ei enää huvittanutkaan yhtään 😀 Mut älä vielä menetä toivoasi. Ehkä mä täältä nousen vielä 😉 Tällaset crossfitithän on just hyvää treeniä näin peruskuntokaudella 😀

      Tykkää

  3. Kuulostaa kivalle 😀 Tai siis sellaselta ihanankamalalta mitä oon itse kokenut aikaa vastaan suoritettavia liikkeitä tehtävillä jumppatunneilla (apua en osannut kunnolla selittää).

    Oliko siel sellasta jee ryhmähenkeä vai tekikö siellä kaikki omaa suoritustaan. Mulla ehkä hankaa siinä crossfitissä eniten! Mä suuttuisin jos ympärillä ois porukkaa jotka on valmiita ja ois mulle et hyvähyvä kyllä sä hiturikin onnistut :’D
    Ja mua ahdistaa ajatus et isoilla painoilla (no eihän niitä alussa oo) pitäis tehä kauheen nopeasti. Vieläkin mielessä ku crossfittaajalla katkes selkä :’D

    Mut tää on tosi kiva tyyli ja ehkä mäkin luovun mun piikeistä crossfittiä vastaan 😉

    Tykkää

    • Oli kyllä aika hauskaa – just sellasta ihanankamalaa 😀 Aikaa vastaan kun tekee, niin ei siinä paljon huomaa mitä ympärillä tapahtuu – saati ehdi toisia kannustaa. Mut veikkaan, et tolla meidän porukalla ois kyllä just sellanen hyvä ryhmähenki, jos tehtäis jotain jossa porukka saa tehtyä jutut eri aikaan valmiiksi.

      Mua kans epäilyttää vähän se isoilla painoilla tekeminen aikaa vastaan. Siinä kyllä korostuu hirmuisesti oman kropan tunteminen – että tietää, millon pitää vähän hidastaa tms. Varmasti sattuu vahinkoja pienillä painoillakin, jos ei huomioi oman kroppansa rajoituksia tai ei reagoi väsymykseen..

      Hihii, jeee 😉 ❤

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s