Ääripäästä toiseen

*yhteistyössä Fittari

Perinteeksi muodostunut viikoittainen retki pääni sisään on taas alkamassa. Kokosin kahden treenin jutut yhteen ja samaan postaukseen. Kohta ehkä ymmärrätte miksi. Enjoy! Tässä siis viikko 40 crossfit-peruskurssilaisen silmin.

Viides treeni (itelleni neljäs), 1.10.2014 klo 18.30 (1h)

Tästä on tullut aika kivaa. Tuun jo mielelläni paikalle, enkä enää mieti sen kummemmin mitä on luvassa – on vaan kiva päästä tekemään. Mua ei enää edes hirvitä se, että mitä jos alkuverkassa tehäänkin jotain mittarimatoja, joissa oon huono. Tai metconissa burpeita, joista en edelleenkään tykkää. Ne tulee eteen sitten, jos on tullakseen. Jotenkin näihin crossfit-päiviin liittyy nykyään sellanen innostus kaikkea uutta kohtaan ja into päästä haastamaan itseään. Mutta ei jännitä. Ei enää.

Alkuverkka etenee näköjään samaa vanhaa kaavaa: pyörittelyjä, heilutteluja, kyykkyjä.. ja sitten asiaan:

WOD

power clean
squat clean

METCON – 4 rounds for time
power clean + push press
burpee OB
T2B / K2E

Rinnallevetoa, jee! Tätä oon oottanut melkein yhtä paljon kuin sitä maastavetoa – jota en oo vieläkään päässyt tekemään. Höh. Lopusta en sitten kauheesti ymmärräkään. Miks on pitänyt kehittää tällasia omituisia nimiä liikkeille? Miks pitää olla erikseen joku crossfit-sanasto? Eihän näitä nyt muista hullukaan. Viime kerrallakin suurin osa postauksen kirjoitusajasta meni sen miettimiseen, että mitä hittoa siellä taululla nyt luki. Muistin kyllä mitä olin tehny, mutta en noita termejä. Enkä varmaan muista tälläkään kertaa. No, antaa olla. Keskitytään siihen tekemiseen. Kyllä noi T2B:t ja K2E:t selviää viimeistään siinä vaiheessa, kun niitä pitää ruveta tekemään. Toivottavasti ne ei oo mitään ihan kamalia..

Oon oikeesti aika kiitollinen siitä, että oon just nyt tällä kurssilla. Eihän mulle oo kukaan koskaan opettanu tätä rinnallevetotekniikkaa. Ei sillai oikeesti. Kyllä mä tiedän, että tässä nykyisessä tekniikassa on aika paljonkin pielessä ja vaikee tätä on lähteä muuttamaan, kun on ikänsä tehny väärin. Mutta nyt pystyn sentään yrittämään. Tää raakarinnalleveto sujuu ihan ok, mut tätä kyykkyversiota kyllä inhoon. Mut hitsi, toi kurssin vetäjä on kyllä ihan huippu! Nyt on sellanen fiilis, että kyllä tääkin lähtee sujumaan!

Miten musta tuntuu, että nää tunnit tuntuu joka kerralla vähän entistä lyhyemmiltä? Taas pitäis valmistautua tekemään se lopun metcon. Jokohan noi taululla olevat termit selviäis? Neljä kierrosta aikaa vastaan. Okei. Eli mahdollisimman nopeesti. Vaan kolme liikettä. Raakarinnalleveto ja siitä vauhtipunnerrus. Niiden jälkeen burpeet boksin yli. Viimisenä toes to bar tai elbows to knees. Eli riipuntavatsoja joko varpaat tankoon asti tai sitten polvet kyynärpäihin. Ja jos ei suju, niin sitten linkkareita. Selkis! Joko tehdään?

Kylläpäs tää rinnalleveto ja vauhtipunnerrus -yhdistelmä tuntuu nyt helpolta. Edes sykkeet ei nouse korkeelle, vaikka teen aika kovalla vauhdilla. Mut hitto näitä burpeita. Nyt alko kyllä oikeesti ottaa aivoon. Alaselkää vihloo joka kerralla, kun heittäydyn mahalleni maahan. Ei tästä tuu mitään. **** ja pari muuta ärräpäätä. Vihaan tätä kroppaani, kun se ei kykene edes tällasiin yksinkertaisiin juttuihin. Koska niitä nää burpeet on. Hiton yksinkertaisia. Pelkäks boksin yli loikkimiseksi taitaa mennä lopputreeni. En vaan pysty tekemään näitä. Sattuu. Tää toes to bar on kans ihan älytön. Kyllä mä oon joskus osannu. Sillon kun koivet oli puolta lyhyemmät. Nyt tää tuntuu vaan ihan ylitsepääsemättömän vaikeelta. Ja tässäkin näköjään vihloo tonne alaselkään, kun yrittää vähän heilauttaa vauhtia. Ei perkele. Itku tulee kohta, kun ärsyttää niin paljon. Pakko vaihtaa linkkareihin.

Mun tekis oikeasti mieli antaa periksi. Lähteä ovet paukkuen pihalle ja jättää koko hiton kurssi kesken, kun ei musta ole tähän. Miks pitää olla näin huono? Miks tää rinnallevetokin alkaa nyt yhtäkkiä tuntua ihan kauheen vaikeelta? Teen tänkin varmaan ihan väärin. Ja päässäkin humisee omituisesti. Pitäisköhän vähän hidastaa tahtia? Mut en haluu olla viiminen. En haluu olla hitain. Tässä on jo ihan tarpeeks kestämistä yhdelle kerralle, että oon huono joka hiton liikkeessä. Lopu jo, pliis. Haluun kotiin.

Näin voimakkaita epäonnistumisen kokemuksia en ookaan hetkeen kokenut. Tuli ihan sellanen olo, että en osaa mitään. En pysty mihinkään ja koko crossfitti on ihan pyllystä. Vaikka oikeasti sieltä oon vaan minä ite ja mun oma kroppani. Ja sille pystyn onneks tekemään jotain. Pitääkin listata taas pari juttua ylös ja lähteä ihan oikeesti tekemään niiden eteen jotain, ettei tarvii ikuisesti harmitella tätä omaa huonouttaan.

ps. enhän mä nyt taaskaan muista, että mitä siellä taululla luki. Merkinnät saattoi mennä vähän mönkään, enkä muista toistomääriäkään enää. Ehkä kahdeksan kaikkia. Oon kyllä onneton tunari.

Kuudes treeni (itelleni viides), 4.10.2014 klo 12.10 (1h)

Tänään mua ei kyllä yhtään huvittais lähteä. On vieläkin sellanen olo, ettei musta oo mihinkään. Miten voikin pari pientä epäonnistumista lannistaa näin paljon? Siellä on kuitenkin taas liuta sellasia juttuja, joissa oon huono. Tai jopa ihan umpisurkee. Entä jos siellä ei oo tänään mitään, missä voisin onnistua tai missä oisin hyvä? En kyllä mee sinne telinevoikkaankaan nyt, kun en saanut ketään seuraksi. Oon sielläkin niin huono. Voiskohan tän crossfitinkin siirtää johonkin parin viikon päähän? Mä en vaan tänään tahdo. Voi, kun ees mies ois kotona puhumassa mua ympäri. Nyt pelottaa, että annan itelleni kohta periksi ja sit inhoon itteäni vielä enemmän. Äh, nyt on kyllä ihan oikeesti pakko mennä, tai en anna itelleni anteeks. Ei tässä ainakaan paremmaks tuu sillä, että jättää asioita tekemättä. Pitää uskaltaa yrittää, että kehittyis edes jossain. Eikä se välttämättä oo aina kivaa. Ei näköjään ainakaan tänään.

WOD

Thruster tekniikka

5 rounds for time
pull up 4
thruster 8
kb swing 12

rest 3 min

7 min AMRAP
ring push up 8
linkkari 8
air squat 16

Thruster? Thruster? Oon joskus kuullut ton liikkeen nimen. Mikähän se oli? Jotain kamalaa. Eiku joo, se on se voimatyöntö. Se jossa tehdään etukyykky ja siitä samalla vauhdilla tanko vauhtipunnerruksella ylös. Jos oli wall ballit kamalia viime viikolla, niin kyllä noi thrusteritkin sitten on. Huh. Ai, nyt piti jo pyöritellä ranteita? No verkataan sitten. Äh, tänään joutuu taas hölkkäämään. Oisko vaan voinu tehdä alkulämpät kahvakuulalla? Se oli niin paljon kivampaa kuin nää pomppimiset kaverin yli ja kottikärrykävelyt. Nää koskee selkäänkin taas. En kyllä kestä, jos tulee jo toinen p*ska treeni putkeen. En ala.

Ei nää thrusterit nyt niin kamalia olekaan. Sen kun kyykkää ja punnertaa. Ihan hirveillä romuilla ei jaksa tehdä – varsinkaan, jos yrittää vähän lisätä vauhtia. Mutta kyllä mä taidan näistä tykätä. Ei ainakaan koske mihinkään nyt. Jee. Varovainen jee. Ollaan nyt vielä vähän varovaisia ja kuunnellaan kroppaa. Toivottavasti se ei tänään laita vastaan. Mä haluisin vaan tehdä täysillä ja olla miettimättä koko ajan sitä, että pystynkö tekemään jotain vai en. Mitäs siellä taululla muuten lukikaan?

Leuanvetoja, thrustereita ja kahvakuulaheilautusta eka setti. Viis kierrosta aikaa vastaan. Pitää varmaan testata toi kumppari ennen, kuin aletaan tekemään. Montakohan tarviin tällä kertaa? Viime kerralla oli kolme ja silti tuntui ihan kauheen tahmeelta. Jos tänään pystyis tekemään vaikka kahdella? Onhan toistojakin nyt yks vähemmän. Eiku ootas. Saman verranhan tässä tulee, kun kierroksia on yks enemmän kuin aiemmin. Mut jos silti menis kahdella kumpparilla? Miten tää nyt tuntuu näin kevyeltä? Mähän saan yhdelläkin tehtyä ihan hyvin. Tekis vähän mieli tuulettaa jo nyt, vaikkei oo edes alotettu varsinaista rääkkiä vielä. Mut hitto, tässähän on tullu ihan selvää kehitystä! Thrusteriin taidan ottaa vaan 20 kiloa ja kahvakuulaheilautuksiin sen saman 14 kg kuin viimeks. Sitten vois tehdä vähän kovemmalla tahdilla. Joo. Joko saa tehdä?

Ylös, alas, ylös, alas.. kolme, neljä. That’s it. Tulee ihan hullunhyvä fiilis, kun tää menee näin hyvin! Thrusteritkin sujuu. Ja kahvakuulaheilautukset. Oiskohan sittenkin pitäny ottaa vähän enemmän painoa noihin molempiin? Äh, enää ei ehdi vaihtaa. Tää on niin kivaa. Niin kivaa! Miks edes kuvittelin aamulla, että voisin jäädä pois? Eihän siinä ois ollu mitään järkeä! Mä en oikeesti kestä, kun nää leuanvedotkin sujuu nyt näin hyvin! Joko se oli siinä? Mä oisin kyllä halunnu jatkaa vielä. Tai ehkä tää pieni hengähdystauko tekee ihan hyvää.. tuolla taululla taitaa olla vielä toinen setti tälle päivälle. Mitäs siinä oli? Kolmen minuutin päästä tehdään jo!

Seitsemän minuutin aikana niin monta kierrosta kuin ehtii. Punnerruksia renkaissa, linkkareita ja lopuksi kyykkyä omalla painolla. Jäiköhän mulla noi renkaat nyt kuitenkin liian ylös? Ei ne punnerrukset tunnu missään, jos oon liian pystyssä. No, nyt ei ehdi kyllä säätää enää. Kymmenen sekkaa ja sitten lähtee. Huh. Nyt en kyllä alota täysillä, että jaksan kunnolla loppuun asti. Ja mennään!

Tää on ihan mieletöntä. Nautinnollista. Ei koske mihinkään. Polttelee vaan just siellä, missä pitääkin. Jaksan niin hyvin, etten itekään tajua. Näissä kyykyissäkin saan koko ajan lisätä tahtia. Reisissä ei tunnu pahalta, mut henkeä joutuu vähän haukkomaan. Montakohan kierrosta tässä vielä ehtii? En kehtaa hymyillä, kun kaikki muut vääntää hampaat irvessä. Mun pitäis varmaan kans irvistää. Mutta en pysty. Tää on tänään niin mahtavaa! Nyt nainen, keskity! Enää pari sekkaa. Vielä ehtii parit punnerukset ja sitten se on siinä. On niin voittajafiilis! En kestä!

Täh? Mikä lankku? Eihän sitä lukenut missään? Pitääkö muka vielä jaksaa sellanen? Just vedin kyykyt sillä tahdilla, ettei enää tarvii kyetä mihinkään. Apua. En mä jaksa minuuttia. Tai ehkä jaksan. Ja jaksoin. Huh. Jes! Mulla on niiiiiin hyvä olo! Jos jaksaisin, niin pomppisin just nyt kattoon. Mutta oikeesti haluun kyllä levyttämään sohvalle. En taida kyetä enää mihinkään. Oon ihan kuollut. Mutta niin äärettömän onnellinen. Mikä endorfiiniryöppy! Tää on niin ihanaa!

En liiku enää mihinkään.

En liiku enää mihinkään.

Oon melkoinen ääripäiden ihminen. Joko kaikki menee putkeen tai sitten ihan päin mäntyä – vähintään omissa ajatuksissani. Tällä viikolla jotenkin konkretisoitui se, miten laidasta laitaan tunteet voi pomppia pelkästään onnistumisten ja epäonnistumisten takia. Samalle viikolle mahtui tähän mennessä paras ja huonoin CF-treeni, mikä oli kyllä ihan kasvattavaa. Sitä tajusi, ettei se epäonnistuminen ole oikeasti maailmanloppu, vaan jo heti seuraavassa treenissä voi taas kokea ihan päinvastaisia tunteita. Ja näin alussa sitä vielä kehittyy ihan hullun nopeasti. Pitää vaan antaa itelleen mahdollisuus, eikä omalla asenteellaan pilata kaikkea. Kyllä tästä vielä hyvä tulee ♥

Onko teillä vastaavia kokemuksia, vai oonko ainoa jolla mielialat vaihtelee näin voimakkaasti pelkästään oman suoriutumisen perusteella? Ja löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta ketään, joka olisi vastaavassa tilanteessa (epäonnistumisen jälkeen) päättänytkin jäädä kotiin ja jättää treenit väliin? Miten onnistuitte sen jälkeen palaamaan takaisin salille/ryhmäliikuntaan/tms.? 🙂

Mainokset

2 thoughts on “Ääripäästä toiseen

  1. ”Ihanaa”, KOHTALONTOVERI! Mulla on samantyyppinen yleisurheilutausta kun sullakin. Lopettamisesta on muutamia vuosia ja viime talvena kävin crossfitin on rampin. No sehän meni just niin, että turhautti kun en osannu. Rinnallevetoa mäkin tehny elämässäni sen 10 vuotta ja yhtäkkiä tuntu kun en ois koko liikettä koskaan kokeillukaan. Mullekaan ei aikoinaan kunnolla kukaan opettanu oikeeta tekniikkaa. Puhumattakaan niistä itelle uusista liikkeistä! Tottu urheiluaikoina kai siihen et oli monessa asiassa perushyvä ja erityisesti ehkä voima oli se oma vahvuus, ni taivu siinä sit hiomaan rv-tekniikkaa 20kg tangolla?! 😀 No joo, mun harrastaminen loppu parin kuukauden jälkeen lähinnä välimatkaongelmiin, mut kai osasyy oli sekin että en kestäny sitä huonouden tunnetta. Nyt kun lähemmäs on avattu kans sali, niin vähän oon miettiny pitäiskö sitä vielä kuitenkin.. Olihan se omalla tavallaan niin siistiä ja koukuttavaa. Ja sun tekstistä heräs sellanen kipinä et ois sitä itekin oltava vaan kärsivällisempi. Tsemppiä sulle treeneihin! 🙂

    Tykkää

    • Eikä, huippua! ❤ Toi sun tarinas kuulostaa kyllä niin tutulta! Tätä crossfitin aiheuttamaa huonouden tunnetta on kyllä oikeesti aika vaikee kestää, kun on tottunut olemaan kaikessa se perushyvä. Mutta toisaalta, kyllä yleisurheilussakin sinne ”omalle tasolle” pääseminen on vaatinut työtä. Ei siis ehkä pidä edes olettaa, että crossfitissakaan osais kaiken justhetinyt. Mä ainakin ite lohduttaudun sillä, että treenaamalla musta voi tässäkin lajissa tulla edes se perushyvä – ainakin parempi kuin huono 😀 Ehkä se vaan vaatii aikaa.. ja sitä kärsivällisyyttä. Paljon 😀 Kuten itekin kirjotit, niin kyllä tää aika siistiä ja koukuttavaa sitten lopulta on. Joten jos vähänkään on jäänyt se lopettaminen kaivelemaan, niin uudestaan mukaan vaan! Ja tsemppiä – kyllä se siitä lähtee! 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s