Koukussa

Hei, olen Marilii ja olen riippuvainen.

Päätin tänään tulla kaapista ja kertoa teille jotakin – tunnustaa julkisesti synkimmän salaisuuteni. Päätin tulla hakemaan hyväksyntää ja tukea, koska en enää pärjää yksin. Nyt on nimittäin käynyt niin, että oon koukussa. Jos en saa päivittäistä annostani, vaivun epätoivoon. Katselen kaihoisasti kalenteria ja suunnittelen seuraavaa hetkeä, kun pääsen taas kosketuksiin addiktioni kohteen kanssa. Kun joudun olosuhteiden pakosta tyytymään korvikkeeseen, koko sieluni huutaa sen vääryyttä. En saa siitä samanlaista nautintoa. Pystyn ajattelemaan vain sitä ainoaa ja oikeaa, sitä joka juuri nyt on liian kaukana, itseni tavoittamattomissa. Ei mulle pitänyt koskaan käydä näin. Mun piti olla se vastarannankiiski, joka ei antaudu houkutuksille. Mun piti pysyä tyynen rauhallisena, suhtautua asiaan tietyllä viileydellä ja välinpitämättömyydellä. Mun ei pitänyt antaa pikkusormen kaverina koko kättä. Mun piti vaan mennä ja tehdä, eikä antaa virran repiä mukanaan. Ja ainakaan mun ei pitänyt hankkia rikoskumppania. Mutta jotenkin asiat vaan ajautui tähän. Ja vaikka tunnustankin teille nyt kaiken, en halua että tää viedään multa pois. En halua päästä kuiville.

My partner in crime <3

My partner in crime ❤

Kävin perjantaina salilla ja yritin tehdä tavallista salitreeniä. Tajusin, ettei se ole enää yhtään mua varten. Vilkuilin kuntopalloja ja etsin hyppynaruja. Virittelin jo huomaamattani puhelimen ajastinsovellustakin valmiiksi. Kunnes tajusin, että EI – nyt ei olla siellä crossfit-salilla. Nyt ei tehdä crossfit-treeniä. Nyt ei vedetä viimeisillä voimilla, oksennus kurkussa burpeita. Nyt tehdään ihan tavallista ja tylsää salitreeniä. Ja se sai mut kamalan surulliseksi. Mulle tuli hirvittävä ikävä. Tunsin kurkkua kuristavan ja silmien vähän kirvelevän. Jos oisin voinut teleportata itseni takaisin Joensuuhun, oisin tehnyt sen välittömästi. Oisin teleportannut itseni suoraan Fittarille. Koska juuri sinne mä halusin enemmän kuin minnekään muualle. Crossfit on vienyt mun sydämeni. Se on tunkeutunut jokaiseen soluun ja varastanut jokaisen ajatukseni. En osaa enää tehdä mitään muuta. En halua enää tehdä mitään muuta. Vaikka oon edelleen ihan umpisurkea kaikessa, rakastan sitä itseni haastamista yli kaiken. Treeniä tehdessä tunnen järjetöntä inhoa kaikkia liikkeitä kohtaan, mutta treenin loputtua en voisi olla onnellisempi. Sitä endorfiinipöllyä ei voita mikään. Ja sitä en saa enää mistään muualta.

Vielä jokin aika sitten kirjottelin siitä, kuinka treenipäiväkirja näyttää nykyisin niin ihanan monipuoliselta ja kuinka ”monipuolisuus on just sitä mitä haluan”. Mitenköhän sitten selittäisin tämän viikon? Maanantaina crossfittia, tiistaina crossfittia kertaa kaksi, keskiviikkona crossfittia, jonka senkin piti olla kertaa kaksi – mutta huonosta aikataulutuksesta johtuen myöhästyin. Ja otti muuten aivoon niin paljon, että kävin kiukuissani hakemassa karkkia ketutukseen. Jos en ois torstaina hypännyt junaan, niin torstaillakin lukisi crossfitti. Tällä viikolla edes ne ohjatut tunnit ei enää riittäneet, vaan piti lähteä tekemään omaa treeniä. Jos ihan totta puhutaan, niin niitä oon tainnut tehdä jo pari kertaa aiemminkin. Ensin yksin, sitten mieheni kanssa ja nyt tällä viikolla se kaikkein rankin setti Veeran kanssa. Tää viikko on tehnyt mut onnelliseksi. Ei pelkästään sen crossfitin takia, vaan myös ystävien takia. Erityisesti siis sen ystävän, jonka kanssa jaan rakkauteni lajiin. Keskiviikon treenisetti oli kaikesta järjettömyydestään huolimatta ehkä parasta, mitä tähän viikkoon on mahtunut. Treenit on pitäneet mun pääni kasassa kaikkien niiden koulutehtävien keskellä. Kun välillä hajottaa liikaa, treeni saa taas ajatukset oikeisiin mittasuhteisiin. Ja sitten jaksaa taas hymyillä sitä hölmöä hymyään tunnista toiseen.

Että sellasta. Crossfit-treenit on siis lähteneet peruskurssin jälkeen hyvin käyntiin. Ehkä vähän liiankin hyvin. On tainnut lähteä mopo vähän keulimaan, kun taitaa tätä intoa olla enemmän kuin järkeä. Mutta menköön. Mä vaan nautin matkasta! Ensimmäinen treeni peruskurssin jälkeen oli jotain ihan järjetöntä ja mietin jo, että noinkohan olin sen kuukauden aikana oppinut yhtään mitään ja saanut kuntoani kohoamaan milliäkään minnekään suuntaan. Katkesin ihan tyystin lopun metconissa, kun en vaan jaksanut. Mutta jo seuraavassa treenissä sujui taas ihan hyvin. Ja omassa treenissäkin jaksoin painaa EMOMia ihan onnessani 20 minuuttia. Taas se typerä hymy huulilla koko ajan, kun oli vaan niin tolkuttoman kivaa! En mä oo koskaan syttynyt mistään näin paljon! Omituisinta oli se, että tein koko ajan niitä omia inhokkejani. Boksihyppyjä ja punnerruksia. Mutta siltikin nautin ja oisin voinut jatkaa vielä monta minuuttia pidempään. Järjettömän ihanaa ❤

Nyt jos joku tulis ja veis tän kaiken pois, mun sydämeni särkyisi miljooniin pieniin palasiin. Miten tässä kävi näin? Miten sain itseni näin tolkuttoman koukkuun? Mun ei koskaan edes pitänyt alottaa koko crossfittia ja nyt en voisi elää ilman sitä tunnetta, joka mut treenatessa valtaa. On tää vaan niin omituista tää elämä aina välillä. Vai teenkö minä tästä omasta elämästäni omituisen ihan itse? 😀

Huippua viikon alkua teille! Mä lähden aamulla kotia kohti, että.. hmm.. no, myönnetään nyt.. että ehdin crossfittiin. Jep. Koukussa. Pahasti. Enkä edes kadu.

Mainokset

2 thoughts on “Koukussa

  1. Just rauhottelin yhtä asiakasta, kun vallan kriiseili että kun kiinnostaisi edelleen salihommat ja uutena viehätyksenä on potkunyrkkeily ja crossfittikin kiinnostaisi… että mitä tässä nyt kun ”tuntuu että salilla edelleen pitäisi käydä mutta kun kyllästyttää???”

    Siihen voin todeta vain samoin kuin sulle nyt että ei muuta ku otat ilon irti siitä mistä sen nyt saat ja NAUTIT! Rohkeesti vaan uusia juttuja kokeilemaan ja jos sieltä löytyy jotain mitä palavasti haluaa tehdä niin hei, go for it! Eiköhän se sali sieltä ala inspata aikanaan jos niikseen tulee, mutta se on sen ajan murhe 🙂

    Tykkää

    • Jee, kiitos! Niin minä oon yrittänyt tehdäkin. Aina välillä vähän mietityttää, että pitäisköhän sitä muutakin.. mutta ei, mennään nyt pelkän fiiliksen mukaan! Tää on aika huippua nimittäin ❤ Ja kyllä sinne salillekin sitten ehtii, jos alkaa taas jossain vaiheessa kiinnostaa 😉

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s